Pimeä puoli kiehtoo

Jokaisella ihmisellä on oma pimeä pisteensä jossain tiedostamattoman minän tuolla puolen. Toisilla se on lähempänä, toisilla kauempana mutta yhtä kaikki se löytyy varmasti. Tiedostamaton osa minuutta on sinällään mielenkiintoinen, todisteeksi mm. lumelääkkeiden aidoista vaikutuksista on esitetty ajatuksia että tiedostamaton puoli meissä ohjaisi DNA:ta eikä päinvastoin.

Pimeä piste pilkistää itse kustakin eri tilanteissa. Pitkäaikaisen puolison kuollessa voimme tuntea surun lisäksi syvää vihaa siitä että toinen kehtasi jättää yksin. Lapsi lähtee seikkailemaan puron varteen ja eksyy, vanhempien suunnaton hätä purkautuu lapsen löytyessä helpotukseen sekä vihanpurkaukseen huutamalla vannottaen lapsea olemaan tekemättä toiste samoin. Koliikkiin lopen väsynyt äiti jo lähes näkee silmissään yön pimeinä tunteina valvoessaan kuinka viskaa rakkaan vauvansa ikkunasta.  Humalassa leppoisasta nallekarhusta voi kuoriutua väkivaltainen villipeto. Auton ratissa suuri osa kansasta löytää itsestään piirteitä jotka purkautuvat eritavoin ääliöitä muita kuskeja kohtaan, anonyymisti peltilehmän sisällä tietenkin. Anonyymisti on helpompi avautua myös mielipidekirjoituksissa. Nyrkkeilysäkkiä hakatessaan kuvittelee tilalle oman pomonsa pärstän. Erilaisissa luottamustoimissa kannuksia hankkinut perheenäiti huutaa jääkiekko-ottelun tiimellyksessä lapsi sylissään: ”Tapa se!”. Listaa voisi jatkaa pitkään, viha on pimeän jatke. Voisikohan korkeanpaikan kammo johtuvan pelosta ettei hallitsekaan itseään vaan hyppää alas pimeän vetämänä, parempi pysyä pois reunalta ettei se vie mennessään.

Viha asuu meissä ihmisissä kuten puhdas himokin. Arkihaarniska ja moraaliopetukset ovat padonneet meistä nämä tunteet koska niiden tunnustaminen on vaarallista leimautumisen pelossa. Patoaminen on kuitenkin vielä vaarallisempaa, mieli ja ruumis kärsivät oman minuuden kieltämisestä. Herkässä tilassa suojakilpi joka tapauksessa repeilee, myös unissaan ihminen käsittelee sängyn alaisia päiväkirjojaan; pelkojaan ja fantasioitaan. Kuka öisin juoksee pakoon, kuka himoitsee naapuriaan. Siellä ne ovat, osa meitä. Niistä ei vain saa puhua.

Luin mielenkiintoisen kirjan Amerikkalaisista saarnamiehistä jotka kirjoittivat kirjan miehenä olemisesta. Oli yllättävää kuinka moni näistä aidoista Herran paimenista lyödessään vasaralla sormeensa kääntyivät rehevän verbaalisesti alakerran puoleen. Mutta kirjaa kirjoittaessaan he avoimesti tunnustivat olevansa vain ihmisiä ja myös omaavansa oman pimeän puolensa ja sitä kautta elävät tasapainossa. Pitäisiköhän yrittää?

Kommentti artikkeliin “Pimeä puoli kiehtoo”
  1. avatar Marianne Koivisto sanoo:

    Aika hyvä analyysi ihmismielen merkillisyyksistä.

Jätä kommentti

css.php