Stadin kundi ihan metsässä

Kylämme ala-asteen joulujuhlien valmistelut ovat täydessä vauhdissa, lapset tankkaavat vuorosanoja ja lämpö nousee. Tyttäret ovat eri luokilla mutta kilvan vertailevat nimiä ketkä koulusta sopisivat mihinkin rooleihin parhaiten.

Tästä nousi muistoja omista joulujuhlista suuren pääkaupunkilaisen koulun ajoilta. Ei siellä tunnettu eri-ikäisiä oppilaita nimiltä, saati yhdessä leikitty välitunneilla ja harjoiteltu joulujuhliin. Olin Jani 3M – luokalta eikä edes ikätovereita voinut kaikkia tuntea koska heitä oli satoja. Vanhemmat oppilaat olivat kauhistus eivät leikkikavereita. Olin mukana tekemässä ”järkipäätöstä” oman pienen koulumme sulkemisesta mutta en voi olla kuin pahoillani siitä kun katselen pienten nassikoideni ilakointia ja palavaa riemua käydä koulua. Ymmärrän että kynnys hypätä yläkouluun pumpulista on suurempi mutta olkoot lapset lapsia niin kauan kuin mahdollista. Taloudelliset seikat, voi äiti…

Maalla asuminen ylipäätään on tunteita herättävää puuhaa. Puulämmitys on yhtäaikaa taakka ja edullisen omavaraista. Omia kaivoja täytyy muistaa huoltaa mutta eipähän iske Nokian vesikriisit. Naapurit ovat yhtäaikaa kaukana ja lähellä, lapsia kuljetetaan kollektiivisesti, apua haetaan ja sitä annetaan ja samalla ketään ei näy päiväkausiin jos et niin halua. Syksyllä on turkaisen pimeää ilman katuvaloja, toisaalta tähdet näkyvät upeasti pienille ja suuremmille tähtitieteilijöille ilman välkkyvaloja. Muutamaan kertaan vuodessa ollaan täysin ilman valoja sähkökatkosten takia, no ollaanhan opittu elämään kynttilän valossa ja puuhellalla ruokaa laittaen.

Kaikki harrastukset ovat valovuosien päässä, oma auto ja mielellään useampi on tekninen fakta. Julkiset ovat hieman eri kuin synnynseudullani Helsingin Kalliossa. Kerran päivässä menee linja-auto suuntaan ja kerran toiseen. Ja toiseen suuntaan kulkevakin loppunee vuoden vaihteessa säästöjen takia. Pariin kertaan on taksikin kieltäynyt hakemasta pitkään matkaan vedoten. Toisaalta taas allerginen lapsiperhe voi täällä pitää pihakissaa ja on ollut lampaita ja hanhiakin. Takapihan mäntyyn saa rauhassa rakennella vaikka minkälaisia piilopaikkoja. Ollaan yhdessä opiskeltu ja kerätty turvallisia sieniä ja kasveja, omalta pihalta. Lapset, nuorimmainen 6 vuotias mukaan lukien, osaa sytyttää pihanuotioon tulen ja ymmärtää ja kunniottaa tulta. Niin saa tehdä aikuisen kanssa vaikka joka päivä joten se ei ole enää jännää, siihen on vain tietyt säännöt. Sitä ei tarvitse enää salaa piilossa kokeilla ja samalla polttaa omaisuutta kuten meillä Kallion kallioilla oli 70 – luvulla tapana.

Jos tuntuu että romantisoin maalla asumista niin tunnustan. Ei tämä rospuuttokeleillä aina mitään herkkua olekaan, tiemme aurataan pyryn jälkeen ehkä iltapäivällä tai sitten seuraavana päivänä jos ehditään. Perusaskareetkin on työläämpiä kuin kerrostalossa. Samalla on mahdollisuus yhdessä opetella ennakoimista, varautumista vaikka sähkökatkoihin. Olkoot vaikka koko talvi pois, meille ei tule kylmä eikä nälkä. Työmatkaan Helsinkiin kun varaa tunnin sijasta kaksi niin usein on ensimmäisenä paikalla vaikka tulee kauimpaa. Asenteesta ja varusteista kiinni kuten niin moni muukin asia.

Yhteenvetona en paljasjalkaisena stadin kundinakaan takaisin kivihelvettiin lähde asumaan ennenkuin arkussa kannetaan, täällä olen kotona. Kaukana ja niin lähellä.

2 kommenttia artikkeliin “Stadin kundi ihan metsässä”
  1. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Jani!
    En tiedä, minkä aatteen miehiä olet, mutta ei asumisen keskittämisessä mitään vihreyttä ole. Kun sähköt menee, kerrostalossa on orpo olo.
    Suomessa on tilaa, ja sitä ei löydy kehäkolmosen sisäpuolelta kohtuuhintaan.
    Onnittelut valinnastasi t. Hessu K.

  2. avatar Jani Jaatinen sanoo:

    Moro Hessu. Oma aate on valitettavan lähellä omaa napaa ja täällä maalla oman navan kanssa eläminen on perhanan paljon helpompaa. Ja kohtuuhintaisesta olen täsmälleen samaa mieltä, keskustan kaksion hinnalla sai täältä 400 neliöö lämmintä tilaa. Ei ota yhtään kupoliin ;)!

    Jani

Jätä kommentti

css.php